Myyrmäki | Vantaa

Ideoita ihaniin kotiin

Myyrmäki asuinalueena

Myyrmäki kokee uutta nousuaan. Nyt Kehäradan valmistuttua Myyrmäen alue houkuttelee jälleen uusia sukupolvia, jotka kaipaavat yhteisöllistä, pikkukaupunkimaista eloa hyvien yhteyksien ja palveluiden äärellä.

T2H:n ensimmäiset Myyrmäen kohteet rakennetaan pohjoiseen Myyrmäkeen, lähelle Louhelan asemaa, juuri sinne mistä kaupunginosan rakentuminen 60-luvulla alkoi.

Loiskekuja sijoittuu Uomatien pohjoispuolelle muiden vesistöstä nimensä saaneiden teiden ja kujien kanssa, ja sieltä on lyhyt matka palveluille, kouluille ja urheilu- ja liikuntapaikoille – tai vaikkapa suosituille matonpesupaikoille! Pyöräile illalla elokuviin muutamassa minuutissa, käy kirppiksellä tai ihaile katutaidetta. Vantaan kaupungin asukaspuistossa Vihertiellä ja Jokiuomanpuistossa on toimintaa jos jonkinmoista.

Myyrmäki - Vetokannaksen uimaranta

Parkour-kenttä Kaivoksella

Myyrmäen historiaa

Myyrmäen reunalla kulkeva Mätäjoki on Vantaanjoen muinainen uoma, joten asuinpaikkana alue on jo kiinnostanut jo muinoin. Myyrmäen Paalutorin alueelta onkin löytynyt yksi Suomen laajimmista (tutkituista) esihistoriallisista asuinpaikoista. Lähes 30 vuotta kestäneet kaivaukset paljastivat asumisen jälkiä jo kivikaudelta, 7000–8000 vuoden takaa.

Kartoilta Myyrmäki löytyy jo ainakin 1600-luvulta asti, ja moderniksi, uudeksi kaupunginosaksi se alkoi rakentua 1960-luvulla. Junaradan rakentaminen toi -70-luvulla Myyrmäkeen ja Louhelaan paljon uusia asukkaita, ja alueesta kehittyi nopeasti lapsiperheiden suosikki.

Palvelut & etäisyydet

Myyrmäen palvelukeskittymässä ovat mm. terveysasema ja kirjasto, juna-asema ja liityntäterminaali muualle pääkaupunkiseudulle, elokuvateatteri Kino Myyri sekä kauppakeskukset Isomyyri ja Myyrmanni. Myös Martinlaakson palvelukeskittymät ovat lähellä.

Kävely- ja pyöräilyetäisyyksiä T2H:n kohteista Loiskekujalta:

  • lähikauppa 400 m, Louhelan asema 800 m
  • Vihertien asukaspuisto 700 m
  • Martinlaakson kirjasto 1,2 km
  • Myyrmäen palvelukeskittymä 1,7 km
  • Variston työpaikka-alue 2 km

Myyrmäen kartta

Urheilua Myyrmäessä

Työmatkaajalle

Autoilevan yhteydet ovat hyvät niin Kehä III:lle ja Hämeenlinnanväylälle kuin Vihdintielle ja sen kautta Kehä I:llekin. Kehärataa pitkin pääset lentoasemalle, Helsinkiin ja toiselle puolelle Vantaata. Myyrmäen aseman liityntäliikenneterminaalista on bussiyhteyksiä eri puolille pääkaupunkiseutua.

Opiskelijalle & liikkuvalle

Etäisyyksiä Loiskekujalta:

  • Mercuria-kauppaoppilaitos 800 m
  • Varia / Ojahaantie 1,6 km
  • Metropolia / Leiritie 1,7 km
  • urheilutalo ja uimahalli n. 1 km, samoin urheilukenttä ja jäähalli
  • Vetokannaksen uimaranta 2,8 km: kesäisin rantalentistä, talvisin avantouintia
  • Malminkartanonhuippu 2,9 km
  • 110 km:n mittainen retkeilyreitti Reitti 2000 kulkee Myyrmäen kautta, ja sitä pitkin pääset vaikka pyörällä Nuuksioon
  • vesitornia ympäröivässä maastossa on myös valaistu n. 1,5 km:n pururata, talvisin hiihtorata

Asuinalueet - Myyrmäki - avantouinti

”Aktiivisia asukkaita, paljon erilaisia tapahtumia – vaikka upea katutaide, jota meillä on joka alikulussa ja asemalla.”

Katso lisää: www.myrtsi.fi ja kurkkaa myös Vantaan kaupungin Vantaa-kanavan Myyrmäki-juttuja!

Kuvat © MYYRMÄKI-liike

Tyyppi
Huoneluku
Alue
Myynnissä Selene Myyrmäki | Vantaa Kerrostalo Tutustu