Satumetsä | Järvenpää

Ideoita Ihaniin Kotiin

Satumetsä asuinalueena

Kaunis ja kodikas Satumetsä on luonnonläheinen asuinalue Järvenpäässä lähellä pääkaupunkiseutua. T2H rakentaa Ihania koteja Satumetsän mäntymetsäisiin maisemiin upeiden ulkoilumaastojen ääreen. Täällä asut lähellä Järvenpään kaupungin palveluita ja harrastusmahdollisuuksia.
 
Ihanat kodit sijaitsevat rauhallisella paikalla Peikkometsässä Terholanpuiston kainalossa. Kävelymatkan päässä ovat lähipalvelut, kuten kauppa, päiväkoti ja koulu. Järvenpään rautatieasemalle ja kaupungin keskustan monipuolisiin palveluihin on reilu pari kilometriä.
 
Järvenpää on virkeä radanvarsikaupunki, josta lähijunat vievät päärataa pitkin puolessa tunnissa Helsingin keskustaan. Autoileva pääsee Satumetsästä 5 minuutissa Lahdenväylälle ja sitä pitkin sujuvasti pääkaupunkiseudulle.
 
Satumetsässä asut lähellä luontoa ja ulkoilumahdollisuuksia. Metsät, puistot ja luontopolut tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet ulkoiluun, liikkumiseen ja luontoon tutustumiseen ympäri vuoden. 

Järvenpää on virkeä kaupunki, jonka keskustan kävelykatu Janne on saanut nimensä säveltäjämestarin mukaan.

Järvenpää sijaitsee junaradan varrella, joten kulkuyhteydet ovat erinomaiset. Vuonna 1858 valmistuneella rautatieasemalla pysähtyvät useat lähijunat.

Sujuvasti lähelle ja kauas 

Ihana koti on asunto Satumetsän sydämessä Peikkometsän kupeessa. Lähipalvelut, kuten kauppa, päiväkoti ja koulu, sekä bussipysäkki löytyvät kotikulmilta. Alueen palveluita täydentävät Järvenpään keskustan runsaat palvelut monipuolisista hypermarketeista tunnelmallisiin kivijalkaputiikkeihin ja ihaniin kahviloihin. Keskustan kävelykatu Janne on saanut nimensä säveltäjämestari Jean Sibeliuksen mukaan. Jatka kävelykatua eteenpäin ja olet maakuntajärvemme Tuusulanjärven rannalla.
 
Järvenpäästä on erinomaiset yhteydet pääkaupunkiseudulle. Useat lähijunat pysähtyvät vanhojen lehmusten reunustamalla vuonna 1858 valmistuneella rautatieasemalla. Pääset puolessa tunnissa Helsingin keskustaan ja reilussa puolessa tunnissa lentokentälle.

Myös autoilevalle Satumetsän sijainti on mitä parhain. Läheistä Lahdenväylää pitkin matka vie nopeasti kehäteille ja pääkaupunkiseudulle, myös Tuusulanväylä on mukavan matkan päässä. 

Palvelut & etäisyydet


Ihanat kodit rakentuvat luonnonkauniiseen Satumetsään. 
    • bussipysäkki 280 m
    • K-market 1 km
    • Oinaskadun koulu 350 m
    • Lampaanpolskan päiväkoti 450 m
    • Lidl 1,4 km
    • Citymarket 2,1 km
    • sosiaali- ja terveyskeskus 2,3 km
    • Ammattiopisto Spesia 2,7 km
    • rautatieasema 3 km
    • lukio 3,8 km


Junalla Järvenpäästä
    • Keravalle 8 min
    • Tikkurilaan 16 min
    • Helsingin keskustaan 30 min
    • Helsinki – Vantaan lentokentälle 34 min

Autolla Ihanista kodeista
    • Lahdenväylälle 5 min
    • Tuusulanväylälle 17 min
    • Kehä III:lle 22 min

Harrastuksiin & luontoon
    • Terholan kuntorata 400 m
    • keilahalli 950 m
    • Oinasmäen puisto 1,6 km
    • Lemmenlaakson luontopolku ja luonnonsuojelualue 2,0 km
    • Järvenpää-talo ja Järvenpään Opisto 2,6 km
    • kaupunginkirjasto 2,7 km
    • elokuvateatteri 2,9 km
    • uimahalli 3,1 km
    • Tervanokan uimaranta 3,2 km
    • Lemmenlaakson frisbeegolfrata 3,2 km
    • Rompakan kuntoportaat 4,2 km
    • Vanhankylänniemi (mm. purjehdus, kalastus, beachvolley, ratsastus) 7,5 km

kartta Järvenpään ja Satumetsän palveluistaJärvenpäästä pääsee junalla kätevästi puolessa tunnissa Helsingin keskustaan. Lentokentälle matkustusaika on vain reilu puolituntia.

Järvenpää on iloinen kulttuurikaupunki! Ystävyyden puistossa sijaitsee Rolf Westphalin teos Kolmisointu (1979), joka on Suomen suurin julkinen veistos.

Kaupunki täynnä kulttuuria

Tuusulanjärven rannalla sijaitseva Järvenpää on iloinen kulttuurikaupunki. Tuusulanjärven ympäristön taiteilijakodeissa luotiin 1900-luvun alussa perustukset koko suomalaiselle kulttuurille. Taiteilijayhteisöön kuuluivat mm. Jean Sibelius Ainolassa, Eero Järnefelt Suvirannassa sekä Juhani Aho ja Venny Soldan-Brofelt Aholassa.
 
Nykyisen Järvenpään sydämen muodostavat Järvenpää-talo, kirjasto ja taidemuseo sekä 2 800 neliön laajuinen Sibeliuksentori. Järvenpää-talo on kulttuuri- ja kongressikeskus täynnä konsertteja, tapahtumia ja erilaisia tilaisuuksia ympäri vuoden. Kun kävelet kävelykatu Jannea pitkin, huomaat Linnunsiipien muotoiset katuvalaisimet ja joutsenveistokset – ne symboloivat Sibeliuksen rakastamia kurkia ja joutsenia.

Musiikkitapahtumat Meidän Festivaali ja Euroopan suurin blues-tapahtuma Puistoblues tuovat kaupunkiin vuosittain aivan erityistä festivaalitunnelmaa! 

Tiesitkö, että 11.5. vietetään Järvenpään omaa päivää, Järvenpää-päivää? Voit jo nyt tutustua Järvenpäähän  kaupunkipolkua seuraamalla
 

Liiku luonnossa, virkisty Tuusulanjärvellä 

Ihanat kodit rakennetaan vehreälle paikalle Terholanpuiston naapuriin. Kotiovelta pääset Peikkometsän poluille, jotka vievät mm. Terholan kuntoradalla. Lemmenlaakson luontopolulla elämyksiä tarjoavat Keravanjoen kanjonimaiset harjumaiset. 
 
Tuusulanjärven kulttuurimaisemat houkuttelevat virkistymään kaikkina vuodenaikoina. Pyöräile järven ympäri ja vieraile taiteilijakodeissa. Täälläv oit myös kalastaa ja soutaa, talvisin järvenjää kutsuu hiihtämään ja luistelemaan.

Järvenpääläisten suosima virkistys- ja vapaa-ajanviettoalue Vanhankylänniemi löytyy sekin Tuusulanjärven rannalta. Tutustu, virkisty tai löydä uusi harrastus purjehduksesta, beachvolleysta, ratsastuksesta tai lähde kesäteatteriin tai pulahda uimaan. Vanhankylänniemessä viihtyy koko perhe! 

Satumetsän kaupunginosa Järvenpäässä on luonnonläheinen asuinalue Peikkometsän ja Terholanpuiston kainalossa.

Fauni-peikkoja Satumetsässä

Satumetsä ja Peikkometsä kuulostavat niminä kuin suoraan iltasatukirjan sivuilta. Alueen nimistöllä on kiehtova historia, joka alkaa 1950-luvulta. Taiteilijapariskunta Martti ja Helena Kuuskoski perustivat Atelier Faunin, jossa syntyi erilaisia peikkohahmoja. Käsintehtyjä peikkoja myytiin miljoonia ja niitä vietiin myös ulkomaille. Suositut Fauni-peikot seikkailivat mm. sarjakuvissa, lyhytelokuvissa, tekstiileissä, kirjoissa ja Peikkojuomien etiketeissä. Alkuperäisistä peikoista on sittemmin tullut haluttuja keräilykohteita.

Peikkoteeman ympärille rakennettiin Järvenpään vehreisiin maisemiin yksi Suomen ensimmäisistä teemapuistoista. Peikkometsä, Peikkopuisto, Satumetsä, Fauniland – rakkaalla elämyspuistolla oli kävijöiden keskuudessa monta nimeä.

Sittemmin elämyspuiston toiminta siirtyi toisaalle, mutta järvenpääläisten peikkojen elämä jatkuu alueen nimistössä. Myös T2H:n ensimmäinen Järvenpäähän rakennettava kohde, Asunto Oy Järvenpään Fauni, kunnioittaa nimellään suosittuja peikkoja. 

Tyyppi
Huoneluku
Alue
Tulossa Fauni Satumetsä | Järvenpää Rivitalo Tutustu