fbpx

Asunto Oy Tampereen Pähkinä

Asunto Oy Tampereen Pähkinä

Tampere

Kerrostalot

Asunto Oy Tampereen Pähkinän Ihanat kerrostalokodit nousevat Vuorekseen, uudelle Isokuusen puukaupunkialueelle. Pähkinä sijaitsee lähellä kattavia peruspalveluita ja sujuvien liikenneyhteyksien varrella, mutta kuitenkin vehreän luonnon syleilyssä idyllisen Särkijärven kupeessa.

Vuoreksesta löydät kaikki tarvittavat palvelut, muun muassa päiväkodit ja koulut, kauneus- ja terveyspalvelut sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Vuoreksen monipuolista palvelukattausta tulee lisäksi täydentämään uusi Isokuusen päiväkoti ja koulu sekä päivittäistavarakauppa, jotka istuvat täydellisesti alueen lämminhenkiseen puukaupunkitunnelmaan. Päiväkotiin ja kouluun on läheisen puiston kautta matkaa vain muutamia satoja metrejä.

Vuoreksesta kuljet sujuvasti linja-autolla noin puolessa tunnissa Tampereen keskustan palveluiden äärelle tai reilussa 20 minuutissa Hervannan palvelukeskittymään. Myös Tampereen ammattikorkeakoululle on suora linja-autoyhteys. Lisäksi omalla autollakin kulkemin on erittäin sujuvaa: valtatie E12 liittymään ajat vain 5 minuutissa ja esimerkiksi kauppakeskus Ideaparkiin hurautat vain vartissa.

Ainutlaatuisen avaria ja valoisia Pähkinän asunnoista tekevät tavanomaista korkeampi huonekorkeus ja suuret ikkunat. Ensimmäisen ja ylimmän kerroksen asunnoissa tyylikäs parvi tuo lisää tilaa ja mahdollisuuksia sekä henkii näyttävää loft-tunnelmaa. Osassa asunnoista asumisen ylellisyyden viimeistelee upea, lasiseinäinen sauna. Jokaisessa kodissa on myös oma tilava parveke tai terassi, jossa riittää tilaa viettää aikaa isommallakin porukalla.

Tutustu Pähkinän Ihaniin koteihin ja ihastu Vuoreksen idylliseen tunnelmaan!

Tyyppi: Kerrostalot
Huoneluku: 1-4 h+kt+(s)+(parvi)
Pinta-ala: 22,5-65 m2
Osoite: Honkakuusenkatu 17, 33870 Tampere
Asuntoja: 44
Arv. valmist.: 2022
Katso pohjakuvat & esitteet

Tässäkö teidän uusi Ihana koti?

Ota yhteyttä

Asunto Oy Tampereen Pähkinä

Asuntopohjat ja alk. hinnat

  • 1h + kt + parveke / terassi+piha 22,5m2

    Myyntihinnat alk. 29 694,84 €

    Velaton hinta alk. 98 982,80 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 1h + kt + parvi+parveke 22,5m2

    Myyntihinnat alk. 33 705,35 €

    Velaton hinat alk. 134 821,40 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 1h + kt + parveke 23,0 m2

    Myyntihinnat alk. 31 084,50 €

    Velaton hinta alk. 103 615,00 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 1h + kt + parvi + parveke 23,0m2

    Myyntihinat alk. 34 375,80 €

    Velaton hinta alk. 103 127,40 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 1h + kt + s + parvi + terassi/piha 25m2

    Myyntihinta alk. 33 461,55 €

    Velaton hinta alk. 133 846,20 €

     

    Pohjakuvan löydät alta
  • 1h + kt + s + parvi +terassi/piha 26,0m2

    Myyntihinnat alk. 33 949,15 €

    Velaton hinta alk. 135 796,60 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 1h + kt + s + parvi +terassi/piha 30,5m2

    Myyntihinnat alk. 34 985,30 €

    Velaton hinta alk. 139 941,20 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 2h + kt + parveke / terassi+piha 34m2

    Myyntihinnat alk. 41 397,24 €

    Velaton hinta alk. 137 990,80 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 2h + kt + parvi +parveke 34,0m2

    Myyntihinnat alk. 58 365,72 €

    Velaton hinta alk. 194 552,40 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 2h + kt + s + parveke 40,0m2

    Myyntihinnat alk. 47 979,84 €

    Velaton hinta alk. 159 932,80 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 3h + kt + s + wc + parvi + parveke 64,0m2

    Myyntihinnat alk. 145 576,28 €

    Velaton hinta alk. 299 874,00 €

    Pohjakuvan löydät alta
  • 4h + kt + s + wc + parvi + parveke 64,0m2

    Myyntihinnat alk. 151 494,02 €

    Velaton hinta alk. 312 064,00 €

    Pohjakuvan löydät alta

Suuret ikkunat tekevät kodeistamme erityisen valoisia.


Kodeissamme on aina tavanomaista korkeammat huoneet.


Lattialämmitys mahdollistaa erilaiset sisustusratkaisut.


Huolellisesti käytetyt neliöt luovat enemmän elintilaa.




Ota yhteyttä

Simo Nuolemo Myyntipäällikkö, KTM Pirkanmaa 040 624 8440 simo.nuolemo@t2h.fi Soita



Olen kiinnostunut kohteesta