fbpx

Myytävät asunnot Hakunila


Urbaaneja luontomaisemia

Hakunila on yksi Vantaan kaupungin merkittävimmistä uudistus- ja kehittämishankkeiden kohteista. Alueesta on muodostumassa loistavien liikenneyhteyksien ja palveluiden ansiosta yksi Vantaan vetovoimaisimmista keskuksista.

Hakunila on osa Hakunilan suuraluetta, joka tarjoilee Itä-Vantaan monipuolisimman palvelukattauksen. Vantaan itäisellä suuralueella sijaitsevaa Hakunilaa rajaavat lännessä Lahdenväylä, etelässä Helsinki sekä idässä ja pohjoisessa Sipoo.

Hakunilan sisäinen joukkoliikenne tulee siirtymään kokonaan uuteen aikakauteen suunnitteilla olevan Vantaan raitiotien myötä. Erinomaiset kulkuyhteydet helpottavat arkea: Kehä III:lle liityt parissa minuutissa ja Helsinki-Vantaan lentokentälle ajat reilussa vartissa. Lähiliikenteen bussilla kuljet sujuvasti Helsingin keskustaan ja omalla autolla ajat pääkaupungin ytimeen vain puolessa tunnissa.

Hakunilassa asut myös monipuolisten palveluiden äärellä. Löydät kattavat arjen palvelut, kuten ruokakaupat, apteekin, kuntosalin ja lukuisia ravintoloita aivan kävelymatkan etäisyydellä. Alueella on myös useita päiväkoteja, peruskouluja ja lukio. Viereisen Kuninkaalan puolella on Tammiston ostospuisto, josta löydät useita erikoisliikkeitä. Vain muutaman kilometrin säteeltä löytyvät myös Vantaan Ikea sekä Helsinki Outlet. Kauppakeskus Jumboon ajat vain kymmenessä minuutissa.

Hakunila tunnetaan vahvasta luonnonläheisyydestään, jota asukkaat arvostavat. Aivan Ihanien kotien läheisyydessä voi nähdä niin lampaiden kuin hevostenkin laiduntavan. Håkansbölen kartanon kauniit rakennukset, kartanopuisto sekä Pehtoorin talossa toimiva kahvila tarjoavat kulttuuria ja löytämisen iloa. Seudulla toimii myös useita yhdistyksiä, jotka järjestävät aktiivisesti yhteisöllisiä tapahtumia kaikenikäisille.

Aktiivisille liikkujille Hakunila tarjoaa upeiden lenkkeilymaastojen lisäksi muun muassa uimahallin ja eloisan urheilupuiston. Hakunilan urheilupuisto on Hakunilan ylpeys, jossa on järjestetty useita hiihdon SM-kilpailuja, Suomen Cupin osakilpailuja sekä Ironman-kilpailuja. Puistossa voi harrastaa useita lajeja, kuten uintia, hiihtoa, jalkapalloa ja skeittausta. Myös Kuusijärven kuntoradat ja rantalentopallokentät tarjoavat rennon paikan kesäpäivän viettämiseen kauniin järvimaiseman äärellä.

Lue lisää Hakunilasta »

Hakunila tarjoaa eloisan asuinympäristön niin kulttuurinnälkäisille kuin aktiivisille liikkujille. Tutustu Ihaniin koteihimme Hakunilassa!