Junaratamaisemaa Espoon Kilossa
Asuinalueet: Espoo

Myytävät kohteet Espoon Nihtisilta ja Kera

Nihtisilta sijaitsee itäisessä Espoossa, Turunväylän ja Kehä II:n risteyskohdassa ja vain muutamia kilometrejä Helsingin rajalta. Nihtisillan kaupunginosassa sijaitsevasta Kerasta onkin loistavat kulkuyhteydet kaikkiin ilmansuuntiin. Espoon Kera ja Nihtisilta ovat osa Kilon kaupunginosaa, joka sijaitsee Turunväylän ja Kehä II:n risteyskohdassa vain muutamia kilometrejä Helsingin rajalta. Keran ja Nihtisillan alueet ovatkin itäisen Espoon aktiivisimpia asuinalueita, jossa arki sujuu kuin tanssi.

Valitun huonekoon asuntoja ei valitettavasti ole juuri nyt tarjolla. Voit etsiä sopivan kokoista kotia muualta kaupungista.

Moderni kasvukeskus Espoo

Espoo tunnetaan vakavaraisena, kehittyvänä kaupunkina, jossa vehreä merellinen luonto on lähellä. Helsingin naapurikaupunkina Espoo houkuttelee erityisesti pääkaupungissa työskenteleviä sekä sujuvaa arkea ja antoisaa vapaa-aikaa arvostavia perheitä.

Jo aiemminkin erinomaisia kulkuyhteyksiä pääkaupunkiin on täydennetty metrolla, joka kulkee Espoon Keilaniemestä Helsingin keskustaan. Tulevaisuudessa myös Raide-Jokerin pikaraitiolinja tehostaa Espoon ja Helsingin välistä liikennettä.

Espoossa panostetaan aktiiviseen kasvuun ja moderniin kaupunkisuunnitteluun, jossa yritysten, palveluntarjoajien ja oppilaitosten elinvoimalle on hyvät edellytykset. Kaupunkiin kaavoitetaan vilkkaasti uusia asuinalueita, kuitenkin ainutlaatuinen luonto huomioiden.

 

Viihtyisät palvelukeskittymät Kera ja Nihtisilta

Espoon itäpuolella sijaitsevan Keran ja Nihtisillan alueet sijoittuvat liikenteen risteyskohtaan, Kilon alueen kattavaan palvelukeskittymään. Alue on viime vuosina uudistunut nopeasti ja kehittynyt halutuksi asuinalueeksi, jossa palvelut ovat käden ulottuvilla.

14 000 asukkaan asuttama Kera on siis uniikki ja älykäs, kestävän kaupunkikehityksen edelläkävijä, jossa hiilineutraalia kiertotaloutta tukevia ratkaisuja kokeillaan ja kehitetään. Alueelle kehitettävät päästöttömät energiaratkaisut, kestävät ja vähähiiliset rakentamisen ratkaisut, vehreät korttelipihat ja julkinen taide mahdollistavat viihtyisän, yhteisöllisen ja ekologisen asumisen. Kokonsa vuoksi Kera on merkittävä vähähiilisen ja kestävän aluerakentamisen hanke, joka tarjoaa paikan rakentamisen uusille ratkaisuille ja kokeiluille. 

Eloisan urbaanista miljööstä huolimatta Kerassa ja Nihtisillassa on myös tilaa rauhoittua. Läheisen Nihtimäen puiston lisäksi valtava Espoon keskuspuistokin on vain muutaman kilometrin päässä: nappaa siis rottinkikori kainaloon, polkupyörä alle ja tee rentouttava iltalenkki marja- ja sienimättäiden keskelle.

Jos nautit aktiivisemmasta vapaa-ajan vietosta, naapurista löytyy myös runsaasti erilaisia aktiviteetteja – esimerkiksi uimahalli, padel-halli, kuntosaleja ja muita monipuolisia sisäliikuntatiloja. Golfin ystäviä ilahduttaa erityisesti Keran GoGolf-sisähalli sekä läheinen Tapiola Golf. Tekemistä riittää lähiseudulla myös taiteen ja kulttuurin ystäville.

Minne tänään matkaisi?

Alueelta liikkeelle lähteminen on nopeaa ja sujuvaa – määränpäästä riippumatta. Omalla autolla valtateille liittyminen on helppoa, ja matka esimerkiksi Helsingin keskustaan on 20 minuuttia ja kauppakeskus Selloon alle 10 minuuttia. Kattavat linja-autoyhteydetkin kuljettavat sinut sukkelaan minne mielitkin ja reilun kilometrin päästä Keran juna-asemalta matkaan lähijunalla pääkaupunkiin vain noin vartissa. Tulevaisuudessa alueelta on myös sujuva syöttöliikenne pikaraitiotie Raide-Jokerin varrelle.

Palveluiden perässä ei Kerasta tai Nihtisillasta kuitenkaan tarvitse lähteä kauas. Päiväkodit, peruskoulu ja jopa lukio löytyvät ovat aivan naapurissa. Myös arjen peruspalvelut ja kattava kaupallinen tarjonta ovat kaikki kävelyetäisyydellä. Lisäksi naapurikaupunki Kauniainen ja sen kauppakeskus Grani on alle 2 kilometrin päässä.

Potentiaalisen asuinpaikan lisäksi alue tarjoaa mahdollisuuksia myös asuntosijoittajille. Hyvän sijoitusasunnon tärkein kriteeri on sijainti – ja täällä se täyttyy erinomaisesti. Sujuvien kulkuyhteyksien ja kattavan palvelutarjonnan ääreltä vuokra-asunnot viedään usein käsistä – niin myös Kerassa ja Nihtisillassa

Uniikki ja älykäs Kera

Erityisen upeaa alueessa on se, että vuonna 1917 alueelle perustettu teollisuusalueena tunnettu Keraa on alettu kehittämään voimakkaasti. Tavoitteena on kehittyä ei enempää eikä vähempää kun kansainväliseksi kiertotalouden esimerkkialueeksi.

14 000 asukkaan asuttama Kera on siis uniikki ja älykäs, kestävän kaupunkikehityksen edelläkävijä, jossa hiilineutraalia kiertotaloutta tukevia ratkaisuja kokeillaan ja kehitetään. Alueelle kehitettävät päästöttömät energiaratkaisut, kestävät ja vähähiiliset rakentamisen ratkaisut, vehreät korttelipihat ja julkinen taide mahdollistavat viihtyisän, yhteisöllisen ja ekologisen asumisen. Kokonsa vuoksi Kera on merkittävä vähähiilisen ja kestävän aluerakentamisen hanke, joka tarjoaa paikan rakentamisen uusille ratkaisuille ja kokeiluille. 

Muut Espoon asuinalueet

Espoossa ei ole keskustaa, vaikka keskus löytyykin. Siksi olet tässä viehättävän vehreässä merenrantakaupungissa aina lähellä kaikkea.

Vermonniitty

Vermonniitty

Vermonniitty sijaitsee itäisessä Espoossa, vain muutamia kilometrejä Helsingin rajalta.

Muut kaupungit ja alueet

Pääkaupunkiseutu

Espoo – elinvoimaa ja elämää

Etsitkö Espoosta isompaa perheasuntoa, omaa ensiasuntoa tai näppärää sijoituskämppää? Tästä löydät sekä valmiit, rakenteilla olevat että suunnittelussa olevat uudiskodit Espoossa. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Espoon asuinalueet

Vermonniitty

Vermonniitty

Vermonniitty sijaitsee itäisessä Espoossa, vain muutamia kilometrejä Helsingin rajalta.
Nihtisilta

Nihtisilta

Nihtisilta sijaitsee itäisessä Espoossa, Turunväylän ja Kehä II:n risteyskohdassa ja vain muutamia kilometrejä Helsingin rajalta.

Helsinki – kaikki, mitä kaupungilta kaipaat

Helsinki ei turhaan ole muuttovoittokaupunki vuodesta toiseen. Maan pääkaupunki tarjoaa niin urbaania sykettä, vanhan ajan charmia, ihmeen kaunista meriluontoa sekä tietenkin eniten työpaikkoja ja palveluita jokaiseen elämänvaiheeseen. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Helsingin asuinalueet

Postipuisto

Postipuisto

Postipuisto on uusi, pikkukaupunkimainen asuinalue Pasilassa, joka muodostuu idyllisistä asuinkortteleista ja vehreästä puistoalueista.
Mellunmäki

Mellunmäki

Uudistuvassa Mellunmäessä elät urbaanisti, silti lähellä luontoa.
Pirkkola

Pirkkola

Luonnonläheinen Pirkkola on yksi Helsingin halutuimmista asuinalueista.
Tammisalo

Tammisalo

Meren ympäröimä Tammisalo on vehreä saari, jossa niin luonto kuin monipuoliset palvelutkin ovat lähellä.

Pieni suuri Kauniainen

Kun rauhallisuus, kaunis ja viihtyisä miljöö sekä helposti tavoitettava pääkaupunkiseudun vilkas elämänmeno viehättävät, on Kauniainen erinomainen valinta asuinpaikaksi. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Viisikymmentä vuotta sitten kaupungin statuksen saanut Vantaa on virkeä, pienempien kaupunkikeskusten verkosto, jolla voi väittää olevan maan parhaat liikenneyhtydet: onhan maamme suurin kansainvälinen lentokenttä suurin piirtein kaupungin rajojen keskipisteessä.  Vantaa - monien keskusten kaupunki maan parhailla liikenneyhteyksillä 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Vantaan asuinalueet

Hiekkaharju

Hiekkaharju

Luonnonläheisessä Hiekkaharjussa yhdistyy rauhallinen asuinympäristö ja mahdollisuus viettää aktiivista elämää
Koivuhaka

Koivuhaka

Koivuhaka on uusi ja eloisa asuinalue, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Vantaan sydämessä.”
Myyrmäki

Myyrmäki

Keskeisellä paikalla sijaitseva Myyrmäki tarjoilee pikkukaupunkimaista tunnelmaa.
Rekolanmäki

Rekolanmäki

Vantaan Rekolanmäki on vehreä, idyllinen ja kylätunnelman omaava asuinalue Vantaan keskiössä.
Tikkurila

Tikkurila

Vantaan Tikkurila on eläväinen kaupunkikesku.
Hakunila

Hakunila

Vantaan Hakunilan jatkuvasti kehittyvä asuinalue sijaitsee aivan Kehä III läheisyydessä, vain muutaman kilometrin päästä Helsingin rajalta.
Ylästö

Ylästö

Vantaan Ylästössä sijaitseva idyllinen Tolkinkylä sijaitsee avarissa peltomaisemissa, Vantaanjoen rannan tuntumassa.

Uusimaa

Kirkkonummen rantakalliot

Nurmijärvi, on riittävän suuri kunta pystyäkseen tarjoamaan modernin elämän edellyttämät palvelut ja infrastruktuurin, sekä kasvaakseen ja kehittyäkseen jatkuvasti, mutta silti riittävän pieni tarjotakseen elämisen
 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot
Klaukkala

Klaukkala

Urbaanisti luonnonläheisessä Klaukkala on haluttua seutua.

Varsinais-Suomi

Pari lenkkeilee Kaarinassa

Turun kupeessa sijaitseva Kaarina on viehättävä ja sopivan pieni merenrantakaupunki, jolla on pitkä historia, eläväinen nykypäivä ja loistavat yhteydet Turkuun. 

 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Uudiskohteet Kaarina

Rauhalinna

Rauhalinna

Kaarinan Rauhalinna on lapsiystävällinen alue luonnonläheisissä maisemissa.

Kuin eurooppalainen suurkaupunki pienoiskoossa

Maamme entinen pääkaupunki henkii vanhan ajan charmia ja nykypäivän eloisaa kaupunkielämää. Kaikki mitä tarvitsee löytyy läheltä: vireässä kaupungissa on runsaasti palveluita ja elämää; tasokkaita ravintoloita ja kivijalkakauppoja joka makuun, lukuisia kulttuuritapahtumia, festivaaleja, museoita ja taidegallerioita. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Turun asuinalueet

Pukkila

Pukkila

Pukkila on uusi asuinalue Turun Pitkämäessä, vain lyhyen matkan päässä keskustasta.

Pirkanmaa

Järviä lahtineen niin kauas kuin silmään siintää

Kangasala on idyllinen, aktiivinen ja eloisa kaupunki Tampereen itäpuolella. Seutu on tunnettu erityisesti upeasta ja vaihtelevasta luonnostaan: täällä kauniit harjumaisemat, vehreät metsät sekä sadat lammet ja järvet tarjoavat elämyksiä ympäri vuoden. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Uudiskohteet Kangasala

Linkosuonpuisto

Linkosuonpuisto

Linkosuonpuisto tarjoaa rauhallisen asuinympäristön ensiluokkaisella sijainnilla ja monipuolisten palveluiden läheisyydessä.
Vatiala

Vatiala

Pittoreski Vatiala sijaitsee Kangasalla, kauniiden maisemien ympäröimänä. Lähellä ovat niin palvelut ovat lähellä, harrastusmahdollisuudet kuin luontopolutkin.
t2h-pirkkala

Myytävät asunnot Pirkkalassa

Nopeasti kasvava Pirkkala sijaitsee Pyhäjärven rannassa, vain 10 kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Yksi Suomen vetovoimaisimmista kunnista tarjoaakin asukkailleen toimivan yhdistelmän luonnonläheisyyttä sekä suuren kaupungin monipuolisia palveluita. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Uudiskohteet Pirkkala

Pere

Pere

Pirkkalan Pere Pyhäjärven rannalla on yksi Tampereen seudun suosituimmista asuinalueista, jonka aiemmin kartanovoittoinen maisema on täydentynyt rivi- ja kerrostaloilla.
Pari Tampereen keskustassa bussipysäkillä

Tampere – punatiilien koristama kaupunki upeissa järvimaisemissa

Tampere tunnetaan punatiilisistä rakennuksistaan, kuohuvasta koskestaan ja jylhistä harjumaisemistaan. Vireä ja elinvoimainen kaupunki on Suomen nopeimmin kehittyvä suurkaupunkialue, joka tarjoaa mahdollisuudet sujuvaan arkeen sekä antoisaan vapaa-aikaan.  

 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Tampereen asuinalueet

Perkkoonpuisto

Perkkoonpuisto

Rauhallinen Multisillassa sijaitseva Perkkoonpuisto on täynnä elämää, palveluita ja luonnon läheisyyttä.
Korkinmäki

Korkinmäki

Pientalovaltainen Korkinmäki on vehreä ja arvostettu asuinalue.

Muu Uusimaa

Kirkkonummen rantakalliot

Kirkkonummi – maaseutua aivan kaupungin kyljessä

 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Kirkkonummen asuinalueet

Masala

Masala

Viihtyisä, pikkukylämäinen Masala on maaseudun rauhassa, kuitenkin lähellä palveluita.
Sarvvik

Sarvvik

Ylellinen asuinpaikka vesistöjen ja upean luonnon äärellä.