Asuinalueet: Tampere

Myytävät asunnot Multisillan Perkkoonpuistossa

Rauhallinen Multisillassa sijaitseva Perkkoonpuisto on täynnä elämää, palveluita ja luonnon läheisyyttä. 

Tampereen vilkas keskusta palveluineen on vain 10 minuutin päässä omalla autolla, vartin päässä julkisilla liikkuen. Multisillan läheisyydessä on paljon kaunista luontoa, kuten puistoja, järviä ja lampia: vesistöjä on yhteensä puolisen tusinaa parin kilometrin säteellä.  

Valitun huonekoon asuntoja ei valitettavasti ole juuri nyt tarjolla. Voit etsiä sopivan kokoista kotia muualta kaupungista.

Rauhallinen asuinalue keskustan lähellä 

Perkkoonpuistossa on paljon palveluita arkeen ja vapaa-aikaan, myös lapsiperheille. Ruokakauppaan vain 350 metriä, lisäksi erikoisliikkeitä ja esimerkiksi kirjasto ovat pienen kävely- ja pyöräilymatkan päässä, ja naapurustossa on myös päiväkoteja ja kouluja. Lakalahdessa noin 2,4 kilometrin päässä on lisää palveluja, mm. K-Rauta, IKEA ja Lidl.  

 Multisillan nuorisokeskus Suklis on rakennettu vanhaan suklaatehtaaseen. Siellä voi vaikka pelata lautapelejä, jutella nuorisonohjaajien kanssa, tehdä läksyjä, kuunnella musiikkia, piirtää, askarrella tai vain hengailla. Lisäksi Sukliksessa järjestetään mm. graffitipajoja. 

 Multisillan läheisyydessä on paljon järviä ja lampia. Kauniissa järvimaisemissa on paljon lenkkipolkuja ja muita liikuntamahdollisuuksia, eikä uimarantakaan ole kaukana.  

 Multisillan lähialueilla on myös tunnetusti paljon puistoja. Niissä harrastat erilaista liikuntaa, tulet piknikille tai leikkimään lasten kanssa. Vuoreksen liikuntapuistossa on mm. jalkapallokenttä ja pumptrack-rata, ja sinne suunnitellaan vielä lisää liikuntapaikkoja.  

Muut kohteet Tampereella

Tampere on asuinpaikka, josta on aina helppo päästä liikkeelle, mutta siellä myös viihtyy mainiosti – tarjoaahan se monipuolisesti tekemistä niin työhön kuin vapaa-aikaan. Löydä uusi kotikaupunginosasi Tampereelta!

Korkinmäki

Korkinmäki

Pientalovaltainen Korkinmäki on vehreä ja arvostettu asuinalue.

Muut kaupungit ja alueet

Pääkaupunkiseutu

Espoo – elinvoimaa ja elämää

Etsitkö Espoosta isompaa perheasuntoa, omaa ensiasuntoa tai näppärää sijoituskämppää? Tästä löydät sekä valmiit, rakenteilla olevat että suunnittelussa olevat uudiskodit Espoossa. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Espoon asuinalueet

Vermonniitty

Vermonniitty

Vermonniitty sijaitsee itäisessä Espoossa, vain muutamia kilometrejä Helsingin rajalta.
Nihtisilta

Nihtisilta

Nihtisilta sijaitsee itäisessä Espoossa, Turunväylän ja Kehä II:n risteyskohdassa ja vain muutamia kilometrejä Helsingin rajalta.

Helsinki – kaikki, mitä kaupungilta kaipaat

Helsinki ei turhaan ole muuttovoittokaupunki vuodesta toiseen. Maan pääkaupunki tarjoaa niin urbaania sykettä, vanhan ajan charmia, ihmeen kaunista meriluontoa sekä tietenkin eniten työpaikkoja ja palveluita jokaiseen elämänvaiheeseen. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Helsingin asuinalueet

Postipuisto

Postipuisto

Postipuisto on uusi, pikkukaupunkimainen asuinalue Pasilassa, joka muodostuu idyllisistä asuinkortteleista ja vehreästä puistoalueista.
Mellunmäki

Mellunmäki

Uudistuvassa Mellunmäessä elät urbaanisti, silti lähellä luontoa.
Pirkkola

Pirkkola

Luonnonläheinen Pirkkola on yksi Helsingin halutuimmista asuinalueista.
Tammisalo

Tammisalo

Meren ympäröimä Tammisalo on vehreä saari, jossa niin luonto kuin monipuoliset palvelutkin ovat lähellä.

Pieni suuri Kauniainen

Kun rauhallisuus, kaunis ja viihtyisä miljöö sekä helposti tavoitettava pääkaupunkiseudun vilkas elämänmeno viehättävät, on Kauniainen erinomainen valinta asuinpaikaksi. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Viisikymmentä vuotta sitten kaupungin statuksen saanut Vantaa on virkeä, pienempien kaupunkikeskusten verkosto, jolla voi väittää olevan maan parhaat liikenneyhtydet: onhan maamme suurin kansainvälinen lentokenttä suurin piirtein kaupungin rajojen keskipisteessä.  Vantaa - monien keskusten kaupunki maan parhailla liikenneyhteyksillä 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Vantaan asuinalueet

Hiekkaharju

Hiekkaharju

Luonnonläheisessä Hiekkaharjussa yhdistyy rauhallinen asuinympäristö ja mahdollisuus viettää aktiivista elämää
Koivuhaka

Koivuhaka

Koivuhaka on uusi ja eloisa asuinalue, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Vantaan sydämessä.”
Myyrmäki

Myyrmäki

Keskeisellä paikalla sijaitseva Myyrmäki tarjoilee pikkukaupunkimaista tunnelmaa.
Rekolanmäki

Rekolanmäki

Vantaan Rekolanmäki on vehreä, idyllinen ja kylätunnelman omaava asuinalue Vantaan keskiössä.
Tikkurila

Tikkurila

Vantaan Tikkurila on eläväinen kaupunkikesku.
Hakunila

Hakunila

Vantaan Hakunilan jatkuvasti kehittyvä asuinalue sijaitsee aivan Kehä III läheisyydessä, vain muutaman kilometrin päästä Helsingin rajalta.
Ylästö

Ylästö

Vantaan Ylästössä sijaitseva idyllinen Tolkinkylä sijaitsee avarissa peltomaisemissa, Vantaanjoen rannan tuntumassa.

Uusimaa

Kirkkonummen rantakalliot

Nurmijärvi, on riittävän suuri kunta pystyäkseen tarjoamaan modernin elämän edellyttämät palvelut ja infrastruktuurin, sekä kasvaakseen ja kehittyäkseen jatkuvasti, mutta silti riittävän pieni tarjotakseen elämisen
 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot
Klaukkala

Klaukkala

Urbaanisti luonnonläheisessä Klaukkala on haluttua seutua.

Varsinais-Suomi

Pari lenkkeilee Kaarinassa

Turun kupeessa sijaitseva Kaarina on viehättävä ja sopivan pieni merenrantakaupunki, jolla on pitkä historia, eläväinen nykypäivä ja loistavat yhteydet Turkuun. 

 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Uudiskohteet Kaarina

Rauhalinna

Rauhalinna

Kaarinan Rauhalinna on lapsiystävällinen alue luonnonläheisissä maisemissa.

Kuin eurooppalainen suurkaupunki pienoiskoossa

Maamme entinen pääkaupunki henkii vanhan ajan charmia ja nykypäivän eloisaa kaupunkielämää. Kaikki mitä tarvitsee löytyy läheltä: vireässä kaupungissa on runsaasti palveluita ja elämää; tasokkaita ravintoloita ja kivijalkakauppoja joka makuun, lukuisia kulttuuritapahtumia, festivaaleja, museoita ja taidegallerioita. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Turun asuinalueet

Pukkila

Pukkila

Pukkila on uusi asuinalue Turun Pitkämäessä, vain lyhyen matkan päässä keskustasta.

Pirkanmaa

Järviä lahtineen niin kauas kuin silmään siintää

Kangasala on idyllinen, aktiivinen ja eloisa kaupunki Tampereen itäpuolella. Seutu on tunnettu erityisesti upeasta ja vaihtelevasta luonnostaan: täällä kauniit harjumaisemat, vehreät metsät sekä sadat lammet ja järvet tarjoavat elämyksiä ympäri vuoden. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Uudiskohteet Kangasala

Linkosuonpuisto

Linkosuonpuisto

Linkosuonpuisto tarjoaa rauhallisen asuinympäristön ensiluokkaisella sijainnilla ja monipuolisten palveluiden läheisyydessä.
Vatiala

Vatiala

Pittoreski Vatiala sijaitsee Kangasalla, kauniiden maisemien ympäröimänä. Lähellä ovat niin palvelut ovat lähellä, harrastusmahdollisuudet kuin luontopolutkin.
t2h-pirkkala

Myytävät asunnot Pirkkalassa

Nopeasti kasvava Pirkkala sijaitsee Pyhäjärven rannassa, vain 10 kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Yksi Suomen vetovoimaisimmista kunnista tarjoaakin asukkailleen toimivan yhdistelmän luonnonläheisyyttä sekä suuren kaupungin monipuolisia palveluita. 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Uudiskohteet Pirkkala

Pere

Pere

Pirkkalan Pere Pyhäjärven rannalla on yksi Tampereen seudun suosituimmista asuinalueista, jonka aiemmin kartanovoittoinen maisema on täydentynyt rivi- ja kerrostaloilla.
Pari Tampereen keskustassa bussipysäkillä

Tampere – punatiilien koristama kaupunki upeissa järvimaisemissa

Tampere tunnetaan punatiilisistä rakennuksistaan, kuohuvasta koskestaan ja jylhistä harjumaisemistaan. Vireä ja elinvoimainen kaupunki on Suomen nopeimmin kehittyvä suurkaupunkialue, joka tarjoaa mahdollisuudet sujuvaan arkeen sekä antoisaan vapaa-aikaan.  

 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Tampereen asuinalueet

Perkkoonpuisto

Perkkoonpuisto

Rauhallinen Multisillassa sijaitseva Perkkoonpuisto on täynnä elämää, palveluita ja luonnon läheisyyttä.
Korkinmäki

Korkinmäki

Pientalovaltainen Korkinmäki on vehreä ja arvostettu asuinalue.

Muu Uusimaa

Kirkkonummen rantakalliot

Kirkkonummi – maaseutua aivan kaupungin kyljessä

 

Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot

Kirkkonummen asuinalueet

Masala

Masala

Viihtyisä, pikkukylämäinen Masala on maaseudun rauhassa, kuitenkin lähellä palveluita.
Sarvvik

Sarvvik

Ylellinen asuinpaikka vesistöjen ja upean luonnon äärellä.

Liity ennakkovaraajalistalle

Jos haluat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kohteistamme ja mahdollisuuden varata asuntoja ennen muita, tilaa uutiskirjeemme. Pääset samalla ennakkovaraajan VIP-listalle!

Haluan tiedon uusista kohteista alueella: