
Myytävät asunnot Tikkurilassa
Jo 1500-luvulla syntynyt Tikkurila on pieni kaupunki kaupungin sisällä. Viime vuosina voimakkaasti kasvanut Tikkurila alkaa olla tarjonnaltaan ylivertainen kiinnostavine ravintoloineen ja kesäisine kulttuuritapahtumineen. Keravan jokirantaa kehitetään asukkaiden vehreäksi yhteiseksi olohuoneeksi ja jopa raitiovaunuyhteys on tulossa alueelle arviolta vuonna 2028.

Asunto Oy Vantaan Magenta

Asunto Oy Vantaan Fuksia
Vantaan Tikkurilasta löydät kaiken tarvitsemasi
Runsaat lähipalvelut kauppakeskuksineen, kouluineen ja kirjastoineen, kattava kulttuuritarjonta sekä viehättävä Keravanjoen luontomaisema tekevät Tikkurilasta houkutteleva asuinpaikan. Ala- ja yläkoulut, lukiot, kirjasto ja Laurea Ammattikorkeakoulun kampus ovat kaikki muutaman minuutin kävelymatkan päässä – kuten myös Tikkurilan uimahalli, urheilupuisto ja vehreä Tikkurilan keskuspuisto.
Myös liikenneyhteydet ovat Tikkurilassa vailla vertaansa: juna-asema on Suomen kolmanneksi vilkkain ja sieltä karauttaakin Helsingin rautatieasemalle vain reilussa kymmenessä minuutissa. Bussivuoroja kulkee tiheästi eri puolille pääkaupunkiseutua ja Tikkurilan eteläpuolelta ohittavalla Kehä III:lla sijaitsee pikavuoropysäkki, jolla pysähtyvät linja-autot lentoasemalle, Porvooseen ja Kotkaan.
Tikkurila on täydellinen valinta sinulle, joka haluat molemmat: säilyttää luontoyhteyden ja elää urbaania elämää. Tikkurilassa on kaikki.
Muut Vantaan asuinalueet
Vantaa on asuinpaikka, josta on aina helppo päästä liikkeelle, mutta siellä myös viihtyy mainiosti – tarjoaahan se monipuolisesti tekemistä niin työhön kuin vapaa-aikaan. Löydä uusi kotikaupunginosasi Vantaalta!

Hiekkaharju

Koivuhaka

Myyrmäki

Rekolanmäki

Hakunila

Ylästö
Muut kaupungit ja alueet
Pääkaupunkiseutu

Espoo – elinvoimaa ja elämää
Etsitkö Espoosta isompaa perheasuntoa, omaa ensiasuntoa tai näppärää sijoituskämppää? Tästä löydät sekä valmiit, rakenteilla olevat että suunnittelussa olevat uudiskodit Espoossa.
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnotEspoon asuinalueet

Vermonniitty

Nihtisilta

Helsinki – kaikki, mitä kaupungilta kaipaat
Helsinki ei turhaan ole muuttovoittokaupunki vuodesta toiseen. Maan pääkaupunki tarjoaa niin urbaania sykettä, vanhan ajan charmia, ihmeen kaunista meriluontoa sekä tietenkin eniten työpaikkoja ja palveluita jokaiseen elämänvaiheeseen.
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnotHelsingin asuinalueet

Postipuisto

Mellunmäki

Pirkkola

Tammisalo

Pieni suuri Kauniainen
Kun rauhallisuus, kaunis ja viihtyisä miljöö sekä helposti tavoitettava pääkaupunkiseudun vilkas elämänmeno viehättävät, on Kauniainen erinomainen valinta asuinpaikaksi.
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot
Viisikymmentä vuotta sitten kaupungin statuksen saanut Vantaa on virkeä, pienempien kaupunkikeskusten verkosto, jolla voi väittää olevan maan parhaat liikenneyhtydet: onhan maamme suurin kansainvälinen lentokenttä suurin piirtein kaupungin rajojen keskipisteessä. Vantaa - monien keskusten kaupunki maan parhailla liikenneyhteyksillä
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnotVantaan asuinalueet

Hiekkaharju

Koivuhaka

Myyrmäki

Rekolanmäki

Tikkurila

Hakunila

Ylästö
Uusimaa

Järvenpää on upea kulttuurikaupunki lähellä pääkaupunkiseutua.
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnotUudiskohteet Järvenpää

Pajala

Nurmijärvi, on riittävän suuri kunta pystyäkseen tarjoamaan modernin elämän edellyttämät palvelut ja infrastruktuurin, sekä kasvaakseen ja kehittyäkseen jatkuvasti, mutta silti riittävän pieni tarjotakseen elämisen

Klaukkala
Varsinais-Suomi

Turun kupeessa sijaitseva Kaarina on viehättävä ja sopivan pieni merenrantakaupunki, jolla on pitkä historia, eläväinen nykypäivä ja loistavat yhteydet Turkuun.
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot
Uudiskohteet Kaarina
Rauhalinna

Kuin eurooppalainen suurkaupunki pienoiskoossa
Maamme entinen pääkaupunki henkii vanhan ajan charmia ja nykypäivän eloisaa kaupunkielämää. Kaikki mitä tarvitsee löytyy läheltä: vireässä kaupungissa on runsaasti palveluita ja elämää; tasokkaita ravintoloita ja kivijalkakauppoja joka makuun, lukuisia kulttuuritapahtumia, festivaaleja, museoita ja taidegallerioita.
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnotTurun asuinalueet

Pukkila
Pirkanmaa

Järviä lahtineen niin kauas kuin silmään siintää
Kangasala on idyllinen, aktiivinen ja eloisa kaupunki Tampereen itäpuolella. Seutu on tunnettu erityisesti upeasta ja vaihtelevasta luonnostaan: täällä kauniit harjumaisemat, vehreät metsät sekä sadat lammet ja järvet tarjoavat elämyksiä ympäri vuoden.
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnotUudiskohteet Kangasala

Linkosuonpuisto

Vatiala

Myytävät asunnot Pirkkalassa
Nopeasti kasvava Pirkkala sijaitsee Pyhäjärven rannassa, vain 10 kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Yksi Suomen vetovoimaisimmista kunnista tarjoaakin asukkailleen toimivan yhdistelmän luonnonläheisyyttä sekä suuren kaupungin monipuolisia palveluita.
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnotUudiskohteet Pirkkala

Pere

Tampere – punatiilien koristama kaupunki upeissa järvimaisemissa
Tampere tunnetaan punatiilisistä rakennuksistaan, kuohuvasta koskestaan ja jylhistä harjumaisemistaan. Vireä ja elinvoimainen kaupunki on Suomen nopeimmin kehittyvä suurkaupunkialue, joka tarjoaa mahdollisuudet sujuvaan arkeen sekä antoisaan vapaa-aikaan.
Tutustu kaupunkiin ja näytä asunnot
Tampereen asuinalueet

Perkkoonpuisto

Korkinmäki
Muu Uusimaa
