Tietoa meistä
T2H on luotettava ja ammattitaitoinen, kotimainen rakennuttaja. Rakennamme Ihania koteja pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Olemme perustajaurakoitsija, mikä tarkoittaa sitä, että yhtiömme sekä hankkii tontin että suunnittelee, rakentaa ja markkinoi uudiskohteet itse. Asiakkaitamme ovat kotien ostajat.
Perinteisellä rakennusalalla T2H on erilainen toimija, sillä keskitymme rakentamisessa nimenomaan koteihin: haluamme rakentaa koteja, joihin ihastuvat sekä asukkaat että heidän vieraansa.
Tarinamme
T2H perustettiin Vantaalla vuonna 2010, jonka jälkeen olemme kasvaneet tasaisen vahvasti. Perustajillamme Arto Toikkasella sekä Henri ja Samuli Huhdanpäällä (siinä T ja 2 H:ta) on monipuolinen kokemus rakennusalalta ja he ovat toimineet isojen rakennusalan yritysten johtotehtävissä jo pitkään ennen T2H:n perustamista.
T2H:n palveluksessa on noin 210 toimihenkilöä ja hankkeissamme työskentelee alihankintayritykset mukaan lukien yhteensä noin 800 työntekijää. Rakennusalan ammattilaisia rekrytoidaan meille usein ja kartoitamme jatkuvasti myös uusia alihankkijoita hankintarekisteriimme.
Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. OP Pankki, Nordea Pankki, Danske Bank, Suomen Hypoteekkiyhdistys, Handelsbanken, S-Pankki ja Lähitapiola-yhtiöt.
Vastuullista rakentamista, nykyaikaista asumista
Olemme Rakennusteollisuus RT ry:n jäsenyritys ja sitoutuneet vastuulliseen rakennus- ja yritystoimintaan.
Lähdemme aina liikkeelle rakennuksen elinkaariajattelusta: suunnittelemme ja rakennamme laadukkaita, aikaa kestäviä rakennuksia, joissa on matalat elinkaarikustannukset. Otamme huomioon ympäristön ja rakentamisen ekologisuuden sekä koulutamme jatkuvasti henkilökuntaamme.
Energiatehokas maalämpö
Pyrimme hyödyntämään maalämpöä niin usein kuin mahdollista. Maalämpö tuo lämmönlähteenä suoria kustannussäästöjä asumiseen. Lämmintä vettä riittää aina ja energian hinnan vaihtelu näkyy asumiskuluissa vain vähän. Maalämpö on sijoitus pitkälle tulevaisuuteen, sekä myös ekologinen valinta, sillä se käyttää hyödyksi maahan varastoitunutta auringon lämpöenergiaa ja tuottaa hiilidioksidia vain murto-osan verrattuna muihin lämmitystapoihin.
Asioit suoraan tekijöiden kanssa
Meille asiakastyytyväisyys on tärkeää ja pyrimme koko ajan entistä parempiin ratkaisuihin uudiskohteissamme. Siksi haluamme olla suoraan yhteydessä tulevien asukkaiden kanssa, ja kunkin kohteen asiakasvastaava huolehtii asukkaan toivomista materiaalivalinnoista ja mahdollisista muutostöistä.
Asuntotyypit ja sijainnit
T2H:n asuntotuotannon pääpaino on kohtuuhintaisissa rivi- ja kerrostaloasunnoissa. Rakentamamme asuntoyhtiöt saattavat olla myös monen talotyypin yhdistelmiä ja sisältää esimerkiksi pari- ja erillistaloja. Katso tällä hetkellä rakenteilla olevat ja myytävät uudiskohteet, sekä tutustu myös aiempaan tuotantoomme.
Ihaninta kodeissa on kuitenkin sijainti – rakennamme aina hyvien liikenneyhteyksien ääreen, jotta liikkuminen on mahdollisimman sujuvaa niin julkisella liikenteellä kuin omalla autollakin. Sujuvaa arkea helpottaa myös palveluiden läheisyys, mitä arvioimme huolella jokaisen kohteen osalta. Sijoittajia silmällä pitäen tarkastelemme myös alueen kehityssuunnitelmia pidemmällä aikajänteellä.